tiistai 31. toukokuuta 2016

Tiistaitunnelmia

Tänään on suuri päivä. Vanhin tyttäremme valmistui lähihoitajaksi. Ja arvatkaapas, mihin hän erikoistui... vammaisuuteen! Häntä kiinnostaa eniten kehitysvammaisuus ja tuleva työpaikkakin tulee olemaan positiivisten keharien parissa. Luulen ainakin niin. Olimme tänään koko perheemme voimin juhlistamassa tärkeää etappia tyttäremme elämässä hänen koulullaan järjestetyssä valmistujaisjuhlassa. Upea saavutus! ONNEA Enni!
t. ylpeä äiti


Uusimman Yhteishyvä- lehden ruoka- liitteessä oli rosmariinipataleivän ohje. Sitähän piti tietysti kokeilla. Herkkua tuli! Kun leivon tätä leipää seuraavan kerran, laitan taikinaan ja pinnalle enemmän rosmariinia, kuin ohjeessa neuvotaan. Kannattaa kokeilla tätä! Leivän paistamisesta leviää ihana tuoksu keittiöön.


Tässä kuvassa tokaluokkalaisen tyttäremme uusin käsityö koulun kässäntunnilta: Matto! Tämä on pieni matto, eli on sopiva barbin taloon tai nukkekotiin.


Tämä on taikapavun tilanne tänään. Ylimpänä kasvissa on erittäin vaatimaton kukka. Kukka on oikeasti hyvin hailakan keltainen, mikä ei nyt kyllä välity tästä kuvasta. Kukan ympärillä on muutamia nuppuja, eli lisää kukkia on luvassa.

21 kommenttia:

  1. Sydämelliset onnittelut valmistumisen johdosta sekä tyttärelle että äidille!
    *taas roska silmässä*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja matto, sekin on suloinen, kyllä tokaluokkalaisestakin vielä käsityöläinen tulee :) Harjoitusta, harjoitusta - ei tullut Pöllön kynsistä tuommoisia tokaluokkalaisena, ei tuonne päinkään....

      Poista
    2. Mietittiin yhdessä tytön kanssa, että miten tuo matto levenee toiseen päähän mennessä. Ei keksitty muuta syytä, kuin että se on se käsityön leima.

      Poista
  2. Kiitos! Kyllä oli tälläkin mammalla roskia silmissä vähän väliä.

    VastaaPoista
  3. Rakas Sny, lapsesi on taitava käsityöläisen alku ( omani saman ikäinen) joudun sinusta pian luopumaan, ja toivoisin, josko voisi. Paljastus paketin toimittaa sinulle kasvotusten? Saisimmekohan paikan sovittua? Kotojärven golfin ravintolasta sai hyvää teetä, Mäntsälässä myös muutama kiva paikka? Vai irroteltaisiinko esim Järvenpäässä? Tai laitanko paketin turvallisesti postin kautta tulemaan? Snysi ( emolta varmistin, että on luvallista toimintaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana idea! Mukava olisi tavata, jos se kerran on mahdollista. Nyt alkoi todellakin kiinnostaa. Tunnetaanko me toisemme? Katsoinkin edellistä pakettia vähän sillä silmällä, että taisi tulla ihan tästä läheltä. Tapaamispaikan pitää olla esteetön, jotta minä sinne pääsen. Jos ei muuta keksitä, niin olet tervetullut meille.

      Poista
    2. Esteetön ehdottomasti:) kerro sinä paikka ehdotuksia ja aikoja, jotka sinulle sopii, mikä olisi hyvä? Ensi viikolla esim ti klo 16.30 jälkeen tai pe klo 14 jälkeen tai mukavasti viikonloppuna ( 11-12.6) Emon "vaade "oli, että blogissa olisi sopiva jotain näkyä;) ja ei me tunneta vielä .... Sny

      Poista
    3. Selvittelen asiaa tänään ja palaan asiaan, kun saan siihen jotain tolkkua.

      Poista
    4. Olen miettinyt pääni puhki kivaa, esteetöntä paikkaa tässä lähellä. Kaikki tietämäni esteettömät paikat on tosi tylsiä. Mäntsälästä en edes tiedä mitään paikkoja. Onko sinulla mielessäsi joku sopiva paikka? Vai haluaisitko tulla meille teelle/ kahville?

      Poista
    5. Mäntsälässä on ihana kahvila rundamunken, Järvenpäässä esim Lentävä Lapanen tai voin toki tulla teillekin, mikä sinulle helpoin. Ajan kohdaksi ehdottaisin 14.6 tiistaita iltapäivästä, Sopisiko sinulle? Sny

      Poista
    6. Runda Munkenista en tiedä mitään. Laitoin paikkaan sähköpostia ja kyselin esteettömyyttä. Lentävä Lapanen on ihana paikka ja se olisi täydellinen tapaamispaikka meille, mutta se on valitettavasti kaukana esteettömästä. Meille olet tottakai tervetullut. Palaan asiaan, kun saan vastauksen Runda Munkenista. Ehdottamasi aika sopii minulle, jos vain saan taksikyydin. Jos tapaamme meillä, en tietenkään tarvitse taksia.

      Poista
    7. Rundamunken oli maantasossa ei kynnyksiä ja jos sää suosii pihalla pöytiä, pöytiin tarjoilu:) kävin katsastamassa. Autoni liikkuu sinne minne ohjaan pääsen kyllä teille ihan helposti, kuten myös rundamunkeniin eli jos se on sinulle helpoin niin toimitan mieluusti viimeisen paketin sinulle käteen ja kotiin:) tarkoitus ei ole tuottaa sinulle vaivaa. Snysi

      Poista
    8. Olen sähköpostitellut Runda Munkkenin kanssa tänään. Se on tosiaan esteetön ja inva- vessakin löytyy. Eli tavataanko siellä ensi tiistaina iltapäivällä? Mihin aikaan tarkemmin? Olen jo sopinut alustavastj taksikyydinkin itselleni.

      Poista
  4. Onnea Ennille ja äidille!
    Matto on myös hieno alku tuleville luomuksille.
    Onnea ja virtuaalinen halaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! Taas mulla meni roska silmään.

      Poista
    2. Tämä kevät on yleensä sellaista aikaa. Meillä töissä saa kuivailla koko ajan silmäkulmaan.
      Nyt, kun talo sulkee ovensa, on kaikillalla lapsilla uusi ovi odottamassa syksyllä. Toisilla eskani,toisilla uusi päiväkoti.
      Kevään juhlalauluja ei voi laulaa tai kuunnella ilman, että roskat lentää silmiin.

      Poista
    3. Tällä viikolla on kyllä roskia lennellyt silmiin enemmänkin. Tiistaina oli Ennin valmistujaisjuhla. Keskiviikkona lauloin Suvivirren kahdessa koululaisten juhlassa. Lauantaina on edessä ylppärijuhlat.
      Joko sinulla on uusi ovi tiedossa syksylle?

      Poista
    4. Hitsi, miten monta virhettä mun kännykällä tehtyyn kommenttiin jäikään.
      Mun ovi on vielä rakosellaan. Tiistaina kävin haastattelussa ja ensi viikolla kerrotaan ketä tuli valituksi.
      Paikkoja oli auki kaupungilla 22, hakijoita 321. Lottovoitto jo pelkkä haastatteluun pääsy.

      Poista
    5. Täällä oon sormet ja varpaat pystyssä sun puolesta.

      Poista
  5. Onnea ja siunausta nuorelle! Toinenkin taitava tekijä on kasvamassa matosta päätellen. Tuo SNY:N kanssa silmätysten tapaaminen on kyllä ihan huippuidea! Onnellista viikonloppua koko perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välitän onnittelusi Ennille. Kiitos!
      Kovasti toivon, että tyttö innostuisi käsitöistä enemmänkin.
      Kiitos samoin aurinkoista viikonloppua teidänkin sohvalle!

      Poista

Avaa rohkeasti sanainen arkkusi. Kommentit piristävä aina päivääni.