keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Anopin jäämistöä

Mieheni äiti on kuollut vuonna 2004. Nyt mieheni löysi meidän alakerrasta avaamattoman muovipussin, jossa on hänen äitinsä käsityötarvikkeita. En ymmärrä, miten tuo pussi on onnistunut piileskelemään meiltä yli 10 vuotta. Pussissa on lankoja. Langanostolakkoni pitää erinomaisesti, mutta silti lankavarastoni kasvaa. Kivahan se on "löytää" uusia lankoja, kun ei voi ostaa lankaa kaupasta. Tai voinhan mä, mutten halua.


Pussissa on myös puikkoja. Osa puikoista on kiinni keskeneräisissä käsitöissä. Metallisissa sukkapuikoissa oli keskeneräinen neule. Purin sen, kun en oikein hahmottanut, mikä siitä pitäisi valmistua. Lankaa oli jäljellä vain pieni nöttönen ja minusta se oli jotain huopuvaa lankaa.


Sitten on tämä villasukanvarsi puisilla sukkapuikoilla. Tähän on lankaakin pussissa. Valkoinen lanka on Seitsemää Veljestä. Harmaa lanka, josta anoppini on neulonut raitoja sukanvarteen, on kyllä jonkinverran valkoista lankaa ohuempaa. Puikolla on 16 silmukkaa, eli yhteensä 64 silmukkaa. Iso sukka on siis tulossa. Anoppini on tehnyt välillä 2 o- 2 n ja välillä 3 o- 3 n. Nämä villasukat yritän neuloa valmiiksi, kun on jo niin pitkä varsikin tehtynä. Olisko toi noin 20 senttiä pitkä. Toivottavasti käsialani ei eroa kovin paljoa anoppini neulekäsialasta.


Toinen keskeneräinen neule on mustat säärystimet Miami- langasta. Lankaa on pussissa kuvan nöttösen lisäksi vielä kaksi täyttä kerää. Työssä on kiinni puiset sukkapuikot ja palmikkopuikko. Mukana on ohje Kiira- säärystimiin, joka on ollut Ullassa. Yritän neuloa nämä valmiiksi, jos ohje ja palmikkokuvio aukeavat minulle.


Kolmas keskeneräinen käsityö on virkkuutyö (?). Tähänkin on materiaalia pussissa reilusti, joten otan työnalle.


Jos teillä on antaa minulle hyviä vinkkejä toisen ihmisen aloittamien käsitöiden valmiiksitekemiseen, mielelläni lukisin niitä. Miten minun kannattaa jakaa villasukan varren 64 silmukkaa, kun alan tehdä kantapäätä?

9 kommenttia:

  1. Jaa silmukat puoliksi kantapäätä varten. Sovittelemalla näet onko terästä tulossa liian leveä ja voit vähentää silmukoita tasaisesti joka puikolta 1-2. Erilaiset neulekäsialat saattaa saada sopivaksi höyryttämällä. On arvokasta ja kaunista, että hyödynnät saamasi materiaalin. Sain itse kerran samantapaista tavaraa taitavan tekijän jäämistöstä. Käytin osan itse ja lahjoitin muille tekijöille ne mitä en itse halunnut tehdä. Vanhainkotiin tuli muutama hartaihuivi neulottua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinisen sohvan emäntä! Perästä kuuluu, miten villasukkien kantapäät etenee. Höyryttäminen on hyvä vinkki. Se ei tullut edes mieleeni.

      Poista
  2. Olipas kiva löytö! Minullakin on kassillinen mummuni lankoja! :) Ihanaa että teet sukat valmiiksi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kiva yllätys. Katsotaan nyt, saanko mitään valmiiksi. Koko illan olen virkannut vaaleanpunaista koria.

      Poista
    2. Oli tosi kiva yllätys. Katsotaan nyt, saanko mitään valmiiksi. Koko illan olen virkannut vaaleanpunaista koria.

      Poista
  3. Kunnioitukseni, kun teet valmiiksi toisen aloittamia juttuja. Minä en aina saa valmiiksi edes itse aloittamiani. Minulta sujuu kaikessa aloittamienn loppuunsaattamista paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt vielä kunnioita. Katsotaan ensin, saanko mitään valmiiksi asti tehtyä.

      Poista
  4. On tainnut anoppisi olla aikamatkaaja. Eihän tuota Miami-lankaa ollut olemassakaan vielä 2004. Ja tuo säärystimienkin ohje on julkaistu Ullassa 1/12.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän menee mielenkiintoiseksi. Oletin Ilman muuta, että pussi on anoppini jäämistöä. En tullut edes ajatelleeksi muuta. Kenenkähän pussi sitten oli meidän alakerrassa? Tässähän tuntee itsensä ihan salapoliisiksi.

      Poista

Avaa rohkeasti sanainen arkkusi. Kommentit piristävä aina päivääni.