sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Koiranpentu

Tänään kävimme katsomassa koiranpentuja Pennalassa Kennel Shapiro' s: ssa.




Tämä neiti muuttaa meidän laumaamme vielä ennen joulua Bertan kaveriksi.


Kirsi Kissalan Korut - blogista oli tänään Pornaisten joulumarkkinoilla myymässä kaikkea ihanaa, mitä hän on itse tehnyt, mm. koruja ja säärystimiä. Tein muutamia hyshys- ostoksia ja Kirsi yllätti minut ihanalla yllätyksellä, joka roikkuu nyt projektipussini vetskarin vetimessä. Kiitos Kirsi!

10 kommenttia:

  1. Oon vähän huono koirarotujen tunnistamisessa, korvat näyttää spanielin korvilta.
    Ole hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille muuttava koiravauva on pitkäkarvainen chihuahua.

      Poista
    2. Kuva hämää. No okei, kuten sanottu, koirarotujen tunnistamisessa on minulla puutteita.

      Poista
    3. Mä jo ihmettelinkin, missä sä näät spanielin korvia.

      Poista
    4. Alemmassa kuvassa mustaa oikealla, kuva-arvoitus joulumyyjäisreissun jälkeen.
      Onneksi oli hyvä keli suurimman osan matkaa. Moottoritieosuudella oli melkoinen tuuli. Ja kohta pirteänä töihin!

      Poista
    5. Hyvä, että pääsitte onnellisesti kotiin. Koirareissullamme Orimattilassa oli melkoisesti enemmän lunta, kuin meillä Pornaisissa.

      Poista
  2. Voi miten suloinen koiranpentu, kerrassaan syötävä. Voi kun meillekin voisi ottaa koiran *huokaus*
    Melkein meillä kävitte; Pennalahan on aika lähellä meitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoinkin miehelleni, että justhan me käytiin täällä, kun näin sen lilan Luhdan talon. 23. 12 tullaan taas sinne vauvakoiraa noutamaan.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Ainahan kaikki vauvat on ihania, niin ihmisen, kuin eläintenkin.

      Poista

Avaa rohkeasti sanainen arkkusi. Kommentit piristävä aina päivääni.