torstai 26. lokakuuta 2017

SNY- välimuistaminen

Tällä syksyn kierroksella emo on kyllä antanut minulle kautta aikojen ihan huippuparin. Eilen löysin postilaatikosta ystäväni lähettämän välimuistamisen. Ystäväni kertoi jo aiemmin, että oli unohtanut minun lokakuun paketistani minulle hankkimansa Roosa Nauhan ja että hän postittaa sen perästäpäin. No ei ollut postilaatikossa pelkka Roosa Nauha. Välimuistaminenkin on ihan kuin kuukaudenpaketti, vai mitä mieltä olette tästä?


Sain käsinkirjoitetun kirjeen (Arvostan!), kaksi ystäväni itseneulomaa tiskiliinaa (Arvostan vieläkin enemmän!), ohjeen noihin tiskiliinoihin, sen luvatun Roosa Nauhan, kaksi vanillakahvia, neljä pussia teetä ja aivan supersuloisen parini itsetekemän pikkuisen klipsukukkaron. Kirjeessään ystäväni vähättelee kukkaroa, mutta minusta siinä ei  ole mitään vähättelemisen aihetta. Se on aivan ihana! Juuri lemppariväriäni. Olen aivan rakastunut kukkaroon. En voi kuin ihailla, miten siististi pussukka on osattu ommella kiinni kukkaronkehykseen. Kirjeessään ystäväni kyselee toiveitani seuraavaan pakettiin. En osaa toivoa mitään, kun kaksi edellistäkin pakettia ovat olleet niin täydellisiä. Kiitos!


14 kommenttia:

  1. Ihana muistaminen. Sinulla on nyt ahkera pari. Minä olen muistaakseni saanut noita välimuistamisia vain sinulta, mutta enpä ole kovin intopiukeena itsekään lähettänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kyllä aiemmillakin kierroksilla joskus saanut välimuistamisia, mutta en näin runsaita. Nyt salainen ystäväni on huippuaktiivinen.

      Poista
  2. Wau! Aivan mahtava välimuistaminen - on sulla tosiaan upea pari!

    VastaaPoista
  3. Tänään minulla oli fysioterapeuttini kotikäynnillä aamulla. Hänkin sai nauttia minun SNYni lähettämistä jutuista. Fyssarini haluaa antaa joululahjaksi läheisilleen noita tiskiliinoja, joten hän otti kuvan ohjeesta.

    VastaaPoista
  4. Moikka! Minähän ihan punastun näistä kaikista vuolaista kehuista! Mutta ompa mukava kuulla että ylläri oli mieleinen. Lisää toki paineita tuleviin paketteihin. Tänään jo kauppa reissulla katselin mitä suomi juttuja olis, ja paljonhan niitä on. Nähtäväksi jää millainen paketti sitten muodostuu. Kiva että on muillekin ollut iloa paketin sisällöstä ja onneksi posti on tuonut kirjeen perille. Tässä jokin aika sitten hukkui muutama kirje matkalle, harmillista. Ja siitä kukkarosta, ainahan sitä on kriittinen omien töiden suhteen, mutta kiva että pidät siitä. Mukavaa viikonloppua teille! T:Sny:si1.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rentouttavaa ja käsitöideniloista viikonloppua sinulle ystäväni!

      Poista
    2. Kiitos! Tonttu hommia olisi kyllä paljon. Aika vain on rajallista, ja mielenkiinto. Minulla olisi tässä projektina tehdä 4 paria samalla kahdella värillä villasukkia, ensikuun loppuun mennessä, ja valmiina vain ensimmäisen sukat varsi, veikkaan että kiire tulee vielä. Mutta ajattelin ottaa näin viikonlopun kunniaksi haasteeksi,että saisin edes ensimmäisen sukan valmiiksi. Joko sinun virkkaus/neulonta into on palannut? T:Sny:si1.

      Poista
    3. No en nyt siitä innosta tiedä. Olen tässä yrittänyt tikutella mieheni veljentyttärelle mustia tennarisukkia pukinkonttiin. Mustan langan neulominen keinovalossa ei oikein houkuta, mutta kun tyttö nimenomaan toivoo mustia tennarisukkia. Ja 9- luokkalaisen tytön jalan koko on 42! Kantapään kanssa tässä olen takunnut. Kokeilin minulle uutta tapaa poimia silmukoita kantalapun reunasta. No eihän siitä mitää tullut, joten purkuun meni.
      Otin kyllä juuri projektipussiin sinun tiskiliinaojeesi ja siihen sopivia lankoja...

      Poista
    4. Musta lanka on kyllä "inhottavaa" neulottavaa, itsekkään en tykkää, etenkin näin syksy pimeillä. Kesällä varmaan menisi paremmin, mutta intoa ei kyllä yleensä sillon löydy. Ne tiskiliinat onkin aika nopeita tehtäviä, itse taisin käyttää ehkä 5 puikkoja, tosin olihan se lankakin paksua. Itsekin ajattelin niitä tehdä lisää, tonttu hommina. Minä otin itseäni niskasta kiinni ja tein tänään ensimmäisen sukan ja paristakin on jo puolet kantalapusta valmiina. Josko saisi viikonlopun aikana edes ensimmäisen parin valmiiksi.

      Poista
    5. Mieheni kysyi, miksen neulonut mustia tennarisukkia kesällä. Niinpä, kun toivekin oli jo silloin tiedossa.

      Poista
  5. Oi miten taitava ja tehokas SNY sinulla onkaan! Todella aurinkoinen muistaminen tuon keltaisen kukkaron ansiosta. Löydätkö jostakin paikan, jossa olisi mahdollista neuloa sitä mustaa lankaa loisteputken alla? Olisi valoa helpottamassa neulomista. Musta väri imee kaiken valon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen pussukka on todella suloinen. Vielä en ole keksinyt, mihin sen kiinnittäisin. Tuossa se keittiön pöydän reunalla ilahduttaa minua kokoajan.
      Yritän parhaani mukaan löytää jostain tarpeeksi valoa neuloakseni mustaa lankaa. Yritin tehdä tennarisukkaan itselleni uudenlaisen kantapään. Ei tullut mitään, kun en näe kunnolla silmukoita. Purkuun meni se kantapäänalku. Pakko oli tehdä vanha tuttu kantapää.

      Poista

Avaa rohkeasti sanainen arkkusi. Kommentit piristävä aina päivääni.