tiistai 21. marraskuuta 2017

Marraskuun SNY- paketti

Marraskuussa salainen neuleystävä- paketin teema on Suomi 100. Minä sain eilen noutaa oman pakettini. Paketista löytyi taas vaikka mitä ihanaa. Sain pitkän käsinkirjoitetun kirjeen, peräti kaksi A4. Kirjeessään ystäväni pahoittelee paketin myöhäistä saapumista perheensä sairastelujen vuoksi. Ei hätää! Pakettihan ei edes ole myöhässä, vaan ihan leikin aikataulussa. Ja tärkeintä on, että kaikki perheessä ovat taas terveinä. Olen maininnut ilmoittautumislomakkeessa, että pyrin välttämään suklaansyöntiä. Tykkään kyllä suklaasta, mutta pelkäänpä, että jos alan sitä enemmälti syömään, saan laittaa ekstraleveän pyörätuolin tilaukseen. Mutta kyllä perheestämme suklaalevylle syöjiä löytyy. Tyttäret ilmoittautuvat kaikki vapaaehtoisiksi auttamaan äitiä suklaanhävittämisessä ja vanhimmalle pojallekin se varmasti maistuisi. Mies taas himoitsee salmiakkeja. Nuorin poika on aika valikoiva kaikessa syömisessä, myös herkuissa.
Ystäväni kyselee korujenkäytöstäni. Käytän kyllä koruja, mutta ystäväni askartelemat silmukkamerkit käytän ihan silmukkamerkkeinä. Nuorin tytär niitä jo himoitsi, mutta en luvannut niitä hänelle.
En ole muistaakseni neulonut Niina Laitisen suunnittelemia sukkia. Toinentoistaan kauniimpiin sukkiin sain nyt ohjeet. Lyydiat voisin neuloa eräälle minulle tärkeälle ihmiselle, jonka tyttären nimi on Lyydia.
Zingin sukka- ja pyöröpuikkoja minulla on jonkin verran. Mutta usein juuri tarvitsemani puikkoko puuttuu tai on kiinni jossain keskeneräisessä käsityössä. Juuri tarvitsin huivinneulontaan sopivia pyöröjä. Ei ollut minulla, eikä lähilankakaupassani Järvenpään Lentävässä Lapasessakaan ollut sopivaa Zingin pyöröpuikkoa, joten jouduin ostamaan muunmerkkiset pyöröt. 15 cm sukkapuikkoja en oikein osaa käyttää. Aina tuntuu jostain päästä silmukat karkaavan. Pitäs vissiin harjoitella.
Kiitos ystäväni taas upeasta paketista ja ihanaa marraskuunjatkoa sinulle myös!


Suomi 100- teemanmukaiset kerrosmerkit ystäväni on itse askarrellut kutistemuovista. Hän on kyllä huipputaitava käsistään. Lankakerä- kerrosmerkkejä sain kahta erilaista mallia.


Ystäväni sanoin: sitten lankoihin! Vyyhdillä oleva lanka on pässinpökkimää värjättynä. Eli suomalaista, kuin mikä.  Sininen ja valkoinen kerä ovat 100 % merinoa.  Langoille sopivia ohjeita sain taas ison pinon.

Parini tarjoaa kahvit koko perheelle kera suklaan ja salmiakin. Koiratkin saivat herkkupussin. Minua ystäväni hemmottelee Zingin sukkapuikoilla ja kauniilla kangaskassilla. Kassin ystäväni on itse koristellut kangastusseilla Suomi- teemaiseksi. Lisäksi hän on askarrellut kassiin koristeeksi huopaisia koivunlehtiä.


18 kommenttia:

  1. Hienoa että paketti on jälleen saapunut perille! Mukava kuulla, että herkkujen syönti apuja löytyy.
    Palaan vielä siihen pässinpökkimään, saatoin ehkä väsyneillä aivoillani kirjoittaa että kestää 40 asteen pesun, syön sanani ja suosittelen käsinpesua! Nyt kun on toistaiseksi sairasteluista selvitty ja järki alkaa paremmin luistamaan, niin tuli moinen asia mieleeni, koska lankahan on siis 100% villaa. Kaikkea höperöä sitä tuleekin väsyneenä kirjoiteltua. Lanka vastaa nallea vahvuudeltaan, joten sen mukaan puikot sitten. Hieman harmitti kun yksi noista suomenlippu silmukanmerkeistä sotkeutui, tehtiin lasten kanssa silloin isänpäivä lahja juttuja, niin ei omista jutuista saanut niin tarkkoja ja siistejä kuin olisin halunnut, mutta ajatus kai se tärkein on? Mielessäni kävi kun taittelin lenkkejä niihin metallisiin, että tulisi aika kivat korvikset, mutta sittenkun en ollut varma korujen käytöstä niin en uskaltanut tehdä, ajattelin että silmukanmerkit ovat varmenpi valinta. Nuo 15 cm puikot ovat mielestäni oikein kivat esim. Vauvojen sukkien neulomisessa, kun silmukkamäärät on pienempiä, mutta aikuisten sukissa on kyllä minullakin se ongelma, että silmukat on usein karkuteillä. Varmaan tarviisin minäkin harjoitusta. Tässähän pitää jo aivan kohta alkaa viimeisen paketin suunnitteluun, mutta sitä ennen uskoisin, että jotain mukavaa on luvassa. T:Sny:si1.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasia, että olette koko perhe taas terveinä.
      Pitäisi vissiin opetella neulomaan tiukempaa, etteivät silmukat karkaile.
      Kohtahan tämä syksyn kierros tosiaan loppuu. Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Ei voi mitään.

      Poista
  2. Ihana paketti sinulla!
    Nuo 15 cm puikot vaatii tosiaan ehkä vähän treenausta, mutta sitten kun niihin tottuu, niin niistä ei tahdo luopua :) Ja itse tykkään niistä varsinkin ohuemman langan kanssa ja sormikkaita tehdessä ne ovat loistokapineet!

    Kiitos vielä Susanna ihanasta iltapäivästä; vaikka tulinkin haukutuksi oikein kunnolla ;)
    Kaikille lapsille terveisiä - ja puolisolle myös vaikkei nähtykään - ja koirille rapsutuksia, vaikkeivät antaneet mun rapsuttakaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormikkaisiin ja lapsen lapasiin ja sukkiin minäkin osaan käyttää 15 cm sukkapuikkoja. Ehkä pitäs treenata tai neuloa niin tiukkaa, ettei silmukat putoile.
      Kiitos itsellesi vierailustasi! Välitän terveisesi perheelle. Teit vaikutuksen nuorimmaisiini. Helvetinpöllöstä on juteltu tänäänkin. Sori vielä räksyttävistä koirista!

      Poista
    2. Toivottavasti tein positiivisen vaikutuksen :)
      Eikä tarvitse pyytää anteeksi koirien puolesta; koirat on koiria ja vahtivat reviiriään - nehän tekivät vain työtään.
      Ja pieniä kun ovat, niin Minkaa varmaan vähän pelotti, kun korkealta katselin ja yritin tehdä tuttavuutta ja rapsuttaa. Olisi pitänyt laskeutua alemmas tekemään tuttavuutta, mutta kun mun polvet ei kestä - en ehkä olisi enää päässyt lattialta ylös ennen kuin AM olisi tullut nostamaan mut hakiessaan :D

      Poista
    3. Sähän olit ihan julkkis meillä.
      Avustajani ripusti sinultasaamani kauniin lasipallon keittiön verhotankoon. Liimattiin myös irronneet tähdet kiinni. Nyt se ilahduttaa meitä kaikkia keittiössä ja tuo ihanasti jouluntunnelmaa.

      Poista
  3. Lentävä Lapanen?? ;DD menisin kauppaan visiitille ihan vain nimen takia=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mene ihmeessä! Käymisen arvoinen neulekahvila Järvenpäässä. Ja tämä ei ole maksettu mainos.

      Poista
  4. Ihanan paketin sait sinäkin.( Anne)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Minulla on ihan huippuSNY... taas. Eikai tässä leikissä muunlaisia olekaan?

      Poista
  5. Ihana paketti on tullut. Onkohan meillä sama sny, kun on niin samantyylisiä juttuja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla muuten, mutta se ei taida olla mahdollista. Kävin ihailemassa sinun pakettiasi. Harmi, ettei lanka sovi sinulle.

      Poista
  6. ihana paketti. Miten noita kerroslaskureita käytetään XD (en siis sellaisia osaa käytellä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerroslaskuria tässä paketissa ei ole. Tarkoitatko silmukkamerkeissä kerrosmerkkejä? Niillä voi merkitä vaikka puseronhihaan kerrokset, joissa kaventaa. Osaa sitten tehdä kavennukset samoissa kohdissa toisessa hihassa. Ei tarvuitse laskea kerroksia. Kerrosmerkkejä voi käyttää mihin tahansa neuloessa, missä tarvitsee merkitä joku tietty kohta. Kerrosmerkissä on papukaijalukko, jolla sen saa kiinni silmukkaan ja pois siitä.

      Poista
    2. joo, kerrosmerkkiä tarkoitin XD. kirjoitin taas väärin, mitä ajattelin :). eli mullakin siis on noita, mutta ei ole tullut käytettyä.

      Poista
    3. No nyt vaan kerrosmerkit käyttöön!

      Poista
  7. Zingit vaan sormikkaisiin ja hyvä tulee! Kiva ja runsas paketti, ihana kerrassaan. Nuo Zingit sopivat muuten luistavuutensa vuoksi aidolle kotimaiselle villalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään kovasti Zingin puikkoista. Ne on ihan mun lempparipuikot.

      Poista

Avaa rohkeasti sanainen arkkusi. Kommentit piristävä aina päivääni.