maanantai 18. heinäkuuta 2016

Kaapo

Vanhimman poikamme tyttöystävällä on ihana Kaapo- koira. Kaapo on chihuahuan ja perhoskoiran risteytys. Kaapo on 6- vuotias. Saimme Kaapon vieraaksemme mökille viikonlopuksi.







Katsokaa, miten epäluuloisesti Bertta vilkuilee Kaapoa. Koirat saivat kyllä kivat leikit ja riehumiset aikaan yhdessä mökillä. Kerran kaverukset jopa onnistuivat livistämään, kun lapset olivat jättäneet mökin oven auki. Mieheni löysi koirat naapurimökin terassilta, jossa niitä hemmoteltiin herkuilla.



Punkaharjulla oli ihan mahdottomasti kanttarelleja. Emme tahtoneet päästä ollenkaan eteenpäin, kun mieheni bongasi sieniä jokaisen koivun ympäriltä. Lisäksi saimme kanttarelleja myös koiria hemmotelleelta naapurilta, kun hän oli hukkua sieniin. Ei kuulemma raaskinut jättää poimimatta, vaikkei pystynyt itse käyttämään kaikkia poimimiaan sieniä.





Puolukoitakin on tulossa, mutta ne jätimme vielä kypsymään rauhassa. Mustikat meille poimi ahkera poimija Luumäeltä.

8 kommenttia:

  1. Ainahan sitä pitää oman koiran katsella vierasta vähän epäillen vaikka kuinka hyvin leikit sujuisi.
    Ihania luonnonantimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin kun Kaapo on poika ja Bertta tyttö. Bertta 1 v. haastoi Kaapoa kokoajan leikkiin. 6- vuotias ei enää jaksanut telmiä taukoamatta.

      Poista
  2. Ihanat koiruudet! Aika iso kokoero kaveruksilla ;)
    Hauskaa lomailua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Kaapo on varmaan kolme kertaa isompi, kuin meidän koirat, ellei enemmänkin. Kaapon pitkä ja runsas karvoituskin tekee siitä paljon isomman näköisen.
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  3. Mukavaa, että koirakin saa ystävän kylään. Mitä ihanaa herkkua olettekaan löytäneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanttarellit olemme jo syöneet. Pakastimeen sain yhden rasian äidiltäni. Mustikoita riitti pakastimeen ja niitä on syöty urakalla. Aamulla söin niitä paljon puuron kanssa.

      Poista
  4. Keltaista kultaa... ja mustikoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on vuorossa punaherukat. Pihan pensaat on niitä punaisenaan. Kukahan poimis ne?

      Poista

Avaa rohkeasti sanainen arkkusi. Kommentit piristävä aina päivääni.