sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

24. 4. 1991

Tasan 25 vuotta sitten tänä samaisena päivänä syntyi esikoispoikamme. Silloin oli keskiviikkopäivä. Hän syntyi kello 15. 31. Hän painoi 3020 grammaa ja oli 50 cm pitkä. Tämä onnellinen tapahtuma, joka teki meistä kolmesta perheen, tapahtui Helsingissä Kätilöopiston sairaalassa. Poika syntyi tasan kaksi viikkoa ennen laskettua aikaani.

Tänään olen ihmeissäni, miten minulla voi olla 25- vuotias lapsi, kun olen itsekin vielä näin nuori. No pakko se on uskoa todeksi!



Viime tiistaina meidän mummokoira Nita oli eläinlääkärissä hammashoidossa. Siltä poistettiin hammaskiveä, leikattiin kynnet ja tyhjennettiin anaalirauhaset. Lääkäri teki myös perustarkastuksen. Nita on hyväkuntoinen, pian 14- vuotias koira, joka painoi 2015 grammaa.  Kuvassa Nita on saanut rauhoittavan lääkkeen ennen toimenpidettä.




Viime torstaina näin tämän kevään ensimmäiset valkovuokot.

10 kommenttia:

  1. Onnittelut esikoiselle ja vanhemmille <3 niin se aika vain menee.

    Mie näin tänään vasta kevään ensimmäiset leskenlehdet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ihmeen nopsaan on vuodet menneet. Vastahan poika oli juuri syntynyt.
      Mieheni oli tiistaina siellä teillpäin ja satoi lunta.

      Poista
    2. juu satoi ja satoi tänäänkin =/. Oli aamulla kivaa viedä kävellen leevi tuiskeessa ja sateessa päiväkotiin.

      Poista
    3. Meilläkin satoi perjantaina ja lauantaina räntää. Onneksi suli heti niin maassa ei näkynyt mitään.

      Poista
  2. Onnea pojalle ja vanhemmille :)
    Mie en ole nähnyt vielä leskenlehtiäkään :(

    VastaaPoista
  3. Onnea esikoiselle ja vanhemmille :)
    Miten se tosiaan voikaan olla, että lapset alkaa olla jo noin "vanhoja", kun itsekin tässä vasta täytettiin tuo maaginen 25 vee ;) Kumma juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo ihme homma! Vastahan mä olin itse koulussa.

      Poista
  4. Lapsilla on oma aikataulunsa kuin meillä jo aikuisiksi ehtineillä ;)

    VastaaPoista

Avaa rohkeasti sanainen arkkusi. Kommentit piristävä aina päivääni.