keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Virkkausjuttuja

Alkuviikolla vierailimme ekaa kertaa Tuurissa Keskisen kyläkaupalla. Minulla on jonkin verran kuvia reissulta, joten niitä on tulossa. Ostettiin jotain pientä ihan maltilla. Käsityöosaston kolusin läpi aika tarkkaa. Mukaan tarttui Prymin ergonominen virkkuukoukku kokoa 6. Virkkuukoukulla on pituutta peräti 17 cm. Vielä en ole koukkua testannut, mutta voin kuvitella sen olevan toimiva. Harmi, kun tuo 6 on pienin koko näissä koukuissa.



Virkkaan tiskirättiä varastostani löytyneestä Novitan vanhasta Bambusta. Novitahan on lopettanut kyseisen langan. Virkkasin kaiken langan, joka minulla oli ja tottakai lanka loppui kesken. Rätistä puuttuu meneillää olevasta kerroksesta kaksi mallikuviota ja sen lisäksi vielä kaksi kokonaista kerrosta. Virkkaan Novitan Lahjalehden ohjeella "Virkattu Kukkamatto".




Huutelin Ravelryssa puuttuvan langan perään ja arvaatkaas mitä. Minulle täysin tuntematon ihminen halusi lähettää minulle kyseistä lankaa ilman mitään korvausta tai vastalahjaa. Olen todella otettu.


 Pelagia lähetti minulle 18 grammaa Novitan vanhaa bambua. Harmi vain, että väri on väärä vihreä. Nyt minulla on kaksi vaihtoehtoa: virkkaan tiskirätin ohjeen mukaan loppuu toisella vihreän sävyllä. Kysessä on kuitenkin vain tiskirätti. Voisi tehdä rätistä hauskan näköisen, kun olisi kahta eri vihreää. Toinen vaihtoehto on purkaa rätistä kesken oleva kerros ja viimeistellä rätti vaikka kiinteillä silmukoilla. Silloin siis rätti olisi vain yhtä väriä. Kummin sinä tekisit?

6 kommenttia:

  1. Kokeilisin tuota toista väriä ensin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, voihan sen sitten purkaa pois, jos se ei näytä hyvältä.

      Poista
  2. Minä kokeilisin kahta väriä, voisi tulla ihan hauskan näköinen :)

    Pian nähdään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeillen nyt sitten virkata eri vihreää jatkoksi. Otan virkkuun huomenna mukaan. Ihmetellään sitten yhdessä, näyttääkö hyvältä.

      Poista
  3. Kuva ei kyllä ole eduksi kukkaselle, oli livenä upea, todella kaunis malli ja sinulla kaunis käsiala, minusta se on kaunis vaikka on vihreä ja vaaleampi lanka sopi mainiosti reunaan. Ihana oli taasen turista! Kurkkaappa Kinuskilla kahvio Kellokoskelta. / Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähän oot nopee, kun oot jo täällä kommentoimassa. Mä vasta tulin kotiin. Kiitos mukavasta seurasta! Täytyy ottaa pian uusiksi, koska ei ehditty vieläkään tehdä käsitöitä.

      Poista

Avaa rohkeasti sanainen arkkusi. Kommentit piristävä aina päivääni.