torstai 8. joulukuuta 2016

8. joulukuuta

"Kirjoita sydämeesi että jokainen päivä on vuoden paras päivä. "

Eilen sain noutaa joulukuun salainen neuleystävä- paketin postista. Paketti sisälsi taas vaikka mitä ihanaa. Salaisuus ei vielä paljastunut minulle, että kuka näitä ihanuuksia on minulle lähettänyt.


Sain joululahjan, jonka avaamisen säästän jouluaattoon. Sen verran tunnustelin pakettia, että kyseessä on pehmeä paketti.


Paketin lanka on Lykke, 85 % villaa ja 15 % polyamidia. Puikkosuositus on 4, 5- 5. Lykke on minulle uusi tuttavuus ja väri on ihanan herkullinen.  Lisäksi sain kaunista, jouluista kangasnauhaa ja pakkauksen, josta voin askarrella itse kuusisakaraisen tähden. Parini on taas tehnyt minulle itse juhannuskoivun lehdistä saunatuoksun, jota voi käyttää myös jalkakylpynä.


Joululehti on tämän paketin ehdoton huippu. Luin lehden jo kertaalleen läpi yhdellä istumalla. Lehti on täynnä ideoita itsetehtyyn jouluun. Jouluaskartelua- lehdessä on paperit ja ohjeet joulukoristeisiin, jotka tehdään leikkaamalla ja taittelemalla. Lykke- langalle sain ohjeen virkattaviin tossuihin. Syö hyvää- lehtisessä Kuluttajaliitto opastaa syömään terveellisesti. Hyvä muistutus joulukuun herkuttelun keskelle.

Kiitos sinulle vieläkin salainen  neuleystäväni!

17 kommenttia:

  1. Ihana paketti! Nimppari onnittelut!

    VastaaPoista
  2. Kiva paketti. Minkä firman lankaa Lykke on? Nimpparionnittelut myös täältä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lykke on Kauhavan Kangas- Aitan lankaa.
      Kiitos onnitteluista!

      Poista
    2. Täytyypä tutustua tarkemmin. Kiitos tiedosta! Torstaina nähdään, nyt pitäs päättää mitä ottaa mukaan ;)

      Poista
    3. Sulta ei varmaankaan myytävät lopu ihan heti keske. Saatko myydä myyntipaikalla mitä tahansa, vai pitääkö kertoa etukäteen, mitä aikoo myydä?

      Poista
    4. Ei tuolla ole kysytty enää mitä myy. Muistaakseni ensimmäisellä kerralla kysyttiin.

      Poista
    5. Minä laitoin tänään sinne sähköpostia ja kyselin vessajärjestelyistä.

      Poista
    6. Saitko vastausta? En muista nähneeni invavessaa päärakennuksessa. Aika loppuu kesken, tuntuu nyt ainakin siltä.

      Poista
    7. Sain vastauksen. Saarella on uusi iso invavessa puutarhalla, kulku puutarhahallista. Hyvä niin!

      Poista
  3. Kiva paketti ja tosiaankin kaunista herkkulankaa!

    VastaaPoista

Avaa rohkeasti sanainen arkkusi. Kommentit piristävä aina päivääni.