tiistai 5. huhtikuuta 2016

Huhtikuun SNY- paketti


HUHTIKUU
'Muuttolintujen lento ja laulu, sulavesien solina puroissa, tulvat'
- Olisipa mukavaa saada jotain pientä lämmikettä saappasiin. Kenties säärystimet tai villasukat?
- Taikapallon muodossa - magic yarn ball
- Lanka (100 g vähintään) + ohje ja lisänä 5-10 pientä aarretta/tarvikkeita.
- Google: "Magic yarn ball", "Magic yarn ball ideas"
- SNY Syksy 2015 - taikapalloja




Sain pakettini jo eilen. Mutta ennenkuin sain kaikki paperikerrokset kuorittua paketin päältä ja langat kerittyä, olikin jo nukkumaanmenon aika. Joten vasta nyt ehdin esitellä teille tämän ihanuuden. Tarkoitukseni oli kuvata paketti jokaisen vaiheen välissä, mutta siten tähän postaukseen olisi tullut hirveä määrä kuvia. Ensinnäkin paperia oli paketin ympärillä viisi arkkia ja pahvilaatikko. Kiitos SNY- parini, minulla on nyt varastossa monta arkkia lahjapaperia, kun tarve yllättää.




Paketista löytyi kahta eri lankaa. Kaksi kerää on Zandra StrØmpegar à 50 grammaa. Tätä lankaa minulla on ennestään. Sain sitä joulupukilta ja myös tyttäreni lahjoitti minulle tarpeettomat lankakeränsä. Tästä langasta minulla on kesken peitto, jossa virkkaan ympäri isoa Isoäidinneliötä. Langan värit eivät vaan vaihdu oikein kivasti Isoäidinneliössä.

Toisen langan kohdalla ihana ystäväni toteutti hartaan toiveeni saada Novitan Aava- lankaa. Sain Aavaa kolme 100 gramman kerää ja vieläpä aivan ihanan värisenä. Minulla on tälle langalle huivi- ohje. Toivoin saavani lankaa, kun en sitä itse voi paastotessani ja lakkoillessani ostaa. No nyt sain sitä ja sormet syyhyävät alkaa virkkaamaan huivia. Lanka on jännän näköistä. Kuin ohuesta langasta virkattuaa ketjusilmukkaketjua.





Sain myös aiheeseensopivan Martta Wendelinin kortin, Tuikkivan, kaksi teepussia, pelikortit, pitsikukkakehikon ja heijastimen, johon saa pienen valon palamaan.






Sokerina pohjalla sain kauniin peltirasian, jonka sisällä on kaikkea pientä ja tarpeellista.
Kiitos Salainen Ystäväni aivan mahtavasta huhtikuun paketista!

14 kommenttia:

  1. Hieno paketti. Ajateltu saajaa lämmöllä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kun sain vieläpä toivomaani lankaa. Se kruunasi paketin.

      Poista
  2. Ihana paketti. Kauniita lankoja ja kaikkea kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja suklaan tilalla on Maraboun pelikortit. Parini tukee siis painonpudotustani.

      Poista
  3. Kiva lukea, ettet pettynyt vaikkei erikoisuuksia paketista löytynyt. Pelikortit on mukavaa tekemistä koko perheelle ja ajattelin kunnioittaa toivettasi ei herkkuja. Mukavaa kevättä! Snysi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En todellakaan pettynyt. Mähän sain just sen, mitä toivoinkin. Lapset tossa jo kortteja näpelöi. Pitää opettaa heille joku helppo korttipeli. Tee on tosiaan minulle ihan riittävä herkku.

      Poista
  4. Ihanaa lankaa ja hauskastyi kottu paketti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanka on todella mielenkiintoista. Sormet syyhyävät päästä sitä kokeilemaan. Täytyy ensin saada pari keskeneräistä valmiiksi.

      Poista

Avaa rohkeasti sanainen arkkusi. Kommentit piristävä aina päivääni.