keskiviikko 12. elokuuta 2015

Uusi alku

Minulla on ollut "Käsityöpäiväkirjani"- niminen käsityöblogi Novitan Neulomossa helmikuusta 2013 alkaen. Monestakin syystä ajattelin siirtyä muille maille bloggaamaan Novitan helmoista. Koko Neulomohan on kuolemassa, kun Novita siirty uuteen novitaknits.comiin. Kukaan ei taida edes tietää, mitä blogeille tulee tapahtumaan. Novitan blogeissa blogataan Novitan langoista ja minä näpertelen muillakin langoilla. Novitan blogini on käsityöblogi. Viime aikoina muut asiat, kuin käsityöt, ovat olleet elämässäni etuijalla, joten mitään jutunjuurta ei oikein ole ollut. Tänne onkin tarkoitus vuodattaa elämääni laidasta laitaan. Toki kaikenlainen näpertäminen on minulle tärkeää, joten varmasti tänne tulee käsityöjuttuakin, jahka taas löydän jostain inspiksen.



Olen 47- vuotias suurperheen äiti maalta. Viidestä lapsestamme kolme nuorinta asuu kanssamme lapsuudenkodissaan. Kaksi vanhinta, jo aikuista lastamme, asuvat jo omillaan. Minulla on kaksi pitkäkarvaista chihuahua- rotuista narttukoiraa. Nitan ja Kukan touhuilut ilahduttavat minua päivittäin, joten eiköhän blogissakin nähdä tassuja, kirsuja ja hännänheilutusta.



Olen kodin ruhtinatar, eli en ole työelämässä. Elämääni vaikuttaa tosi paljon vuonna 2007 diagnooitu MS- tauti. Haluan kirjoittaa myös vauhtiani hidastavasta sairaudesta, joten itsesäälissä kieriskelyäkin on varmasti luvassa.

Lämpimästi TERVETULOA mukaan seuraamaan kodin ruhtinattaren elämää!

15 kommenttia:

  1. Onnea uudelle blogillesi! Tavataan taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ievastiina blogini ekasta kommentista! Ja lukijaksikin liityit. Hieno homma! Tavataan täällä ja Novitan Neulomossa.

      Poista
  2. Tervehdys tänne uuteen blogiin. Yritin liittyä lukijaksi päivällä mutta heitti minut sekä lukijaksi että jäseneksi.
    Kokeilen uudelleen, kun on parempi päivä :)
    Ja kiitos huivikommentista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että onnistuit! Minulla tämä homma on vielä vähän hakusessa. 17- vuotias tyttäreni auttaa minua joka välissä.

      Poista
  3. Hei,
    Minulla toimii vielä Neulomon tunnukset, joten käyn silloin tällöin tsekkaamassa, vaikka blogin tekeleeni sieltä tyhjensinkin. Kiva, kun olet saanut uuden blogin aikaiseksi. Itsellä vielä mietinnässä... Onnea eteenpäin!
    T. Satun

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeasti vaan blogin tekoon! En nyt voi sanoa, että on helppoa, ainakaan minulle. Mutta ei tämä nyt niin vakavaa ole. Jos ei heti onnistu, niin yritetään uudestaan.

      Poista
  4. Aivan mahtavaa, kun perustit blogin tänne! Nyt saan kirjoituksesi suoraan uutisvirtaani <3.

    Suloinen kuva koirista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että ilahduit. Minä ilahduin kommentistasi ja siitä, että sain sinut blogini lukijaksi.

      Poista
  5. No voi kuinka mukavaa nähdä sinut täällä :-)
    Ehdinkin jo harmitella kevään SNY-kierroksen jälkeen, että on niin hankalaa löytää luoksesi vierailulle. Nythän tämä käykin näppärästi.
    Onnea uudelle blogille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Piti tämä uusi blogi perustaa SNY- leikinkin takia. Kaikki on helpompaa blogeissa, kuin Novitan Neulomon blogissa.

      Poista
  6. Tättärää susanna. Mulla on ollu tämä blogi täällä vähän aikaa. Ja lähinnä samasta syystä kuin sinäkin ajattelit. Ei tuosta novitasta tiedä millon mitäkin tapahtuu. Oonkin kahen vaiheilla lopetanko koko tilauksen vai en. Käväse joskus "kylässä" 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piipahdinkin jo blogissasi. Hyvältä näyttää! Täytyy tutustua rauhassa ajan kanssa. Nyt kutsuu sänky.

      Poista
  7. No, mitkäs kysymys merkit siihen ilmesty? Höh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin kävi samoin, kun kommentoin hymiöistä löytämälläni ihanalla pinkillä sydämellä. Kun julkaisin kommenttini, sydän oli muuttunut kahdeksi kysymysmerkiksi.

      Poista

Avaa rohkeasti sanainen arkkusi. Kommentit piristävä aina päivääni.