torstai 15. lokakuuta 2015

Virkkuri 3


Molla Millsin kolmas Virkkuri- kirja on ilmestynyt. Mulla on ne kaksi edellistäkin, joten pakkohan (?) mun oli tämä kolmaskin hankkia. Viisaana tyttönä olin tehnyt tästä varauksen kirjastoon jo ennen kirjan ilmestymistä. Tarkoitus oli ennen ostopäätöstä tutustua kirjaan lähemmin. No en ehtinyt tutustua, kun kirja oli jo kirjakerhossa. Tilasin kirjakerhosta muutamia juttuja Isänpäiväksi ja samaan tilaukseen sormeni klikkasi ihan itsestään tämän kirjan. Mollahan on tarkoittanut tämän kirjan miehille, mutta luulempa, ettei tämä kirja kuitenkaa paljastu mieheni Isänpäiväpaketista.


Toivottavasti tästä kirjan sisällysluettelosta saa jotain selvää. Aihepiirit ovat miehekkäitä, kuten Reissu, Tarvike ja Huolto. En usko, että mies, joka ei ole valmiiksi jo kiinnostunut käsitöistä, kiinnostuisi virkkaamisesta tämän kirjan perusteella. Varmaksi en toki uskalla sanoa. Mutta jos mietin vaikka omaa miestäni tai kahta poikaamme, tuskin osaisivat kirjan ohjeilla tehdä edes ketjusilmukkaa.


Kirjassa on kauniita kuvia Mollamaiseen tuttuun tyyliin. Muistan, että meillä oli lapsuudenkodissani samanlaiset sakset, kuin kuvassa oikealla. Olivat tosi painavat, kun olivat kokonaan metallia.


Molla on saanut kirjansa kuviin myös miehiä tositoimiin. Suurimmassa osassa kirjan kuvista Molla virkkaa itse punaisiksilakatuin kynsin.


Nämä kämmekkäät näyttävät minusta tosi kauniilta. Ohjekin vaikuttaa helpolta, joten näitä voisin kokeilla virkata ekaksi kirjan ohjeista.


Ontelokuteesta virkatut tossutkin näyttävät kivoilta. Tossun pohjalle laitetaan valmis villapohjallinen.


Kirjassa näytetään kuvakuvalta kaikki tarvittavat silmukat ja virkkausniksit. Täytyypä itsekin kerrata. Ja onhan tuossa jotain ihan uuttakin minulle: Joustinvirkkuu, eli miten saa virkkauksella joustavaa pintaa. Pikseli- eli ruutuvirkkaukseenkin kirjassa on hyvät kuvalliset ohjeet.


Ja lopuksi saamme miehekkäästi virkkuukoukun vuoluohjeen.

8 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää tuo kirja, ehkä mäkin joskus vielä innostun virkkaamaan ja etsin nuo Mollan kirjat käsiini ;)

    Kauhee kun oon laiska kommentoimaan blogeja kuin myös lukeminenkin jää välillä todella vähälle. Paljon kaikkea mielenkiintoista oot saanu aikaseks ja kivan paketin oot SNY:ltäsi saanut.

    Mukavaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lainata Virkkurit vaikka kirjastosta. Ovat tosi koukuttava kirjoja. Mä rupesin etsimään kahta aiemmin ilmestynyttä Virkkuriani. Nyt en löydä ekaa kirjaani mistään. Siinä on vieläpä Molla Millsin omistuskirjoitus. En ymmärrä, mihin se kirja on voinut joutua.
      Aurinkoisia syyspäiviä sinulle Aliissi!

      Poista
  2. :) Nyt vain virkkuukoukkuja vuolemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkei sentään! Mä ainakin turvaudun ihan perinteisiin kaupasta saataviin virkkuukoukkuihin. Mutta hienohan sellanen itsetehty uniikki koukku olis. Vuoletsä mulle sellasen?

      Poista
  3. Kiitos kirjaesittelystä! En ole vielä ostanut kirjaa itselleni, kaksi muuta ovat hyllyssä.
    Täytyypä kirjoittaa kirjasta joulupukille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä! Kirjoita ihmeessä kirjatoiveesi joulupukille ja muista olla kilttiä.

      Poista
  4. Oletko tekemässä tai suunnitellut tekeväsi tästä kirjasta jotakin? Sain sen kirjastosta lainaan ja olen sitä viikon verran selaillut.
    Tällä selailulla ei mikään oikein iskenyt. Täytyy tutustua vielä tarkemmin ennen ostopäätöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tehnyt vielä mitään tästä kirjasta. Toivottavasti ensi vuonna teen. Kyllä mä jotain haluan tehdä tästäkin kirjasta, vaikka noi kämmekkäät.

      Poista

Avaa rohkeasti sanainen arkkusi. Kommentit piristävä aina päivääni.