tiistai 13. helmikuuta 2018

Piponen

Tämän pipon olen aloittanut 15. 11. 2016 ja se valmistui 13. 2. 2018. Alunperin oli tarkoitus neuloa Cousteau- mallinen miehen pipo. Alkumetreillä alkoi jo tympiä joustinneuleen neulominen. Joten neuloin vain resorin ja jatkoin sen jälkeen suljettuna neuleena ainaoikeaa. Silmukkamäärän ja pipon korkeuden, 25 cm ennen kavennuksia, katsoin Novitan ohjeesta "Joustinneulepipo miehelle". Kavennuksetkin on neuvottu ohjeessa, mutta tein ne hiukan toisin.
Valmis pipo painaa 85 grammaa. Lanka on joku ikivanha 7 Veikan jämä, josta vyötekin on jäänyt matkanvarrelle. Neuloin kolmosen pyöröpuikoilla ja sukkapuikoilla.




Tarkoitukseni on siivota kaikki ufot ja wipit pois nurkista, joten puristin pipon valmiiksi, vaikkei oikein olisi innostanutkaan.  Eilen siivosin keskeneräisten käsitöitteni korin. Kolme aloitusta purin. Niistä sain kivoja lankoja uusiin projekteihin. Yksi lanka, Kiukkusukka, pääsikin jo puikoille. Pöllökämmekkäät otin projektipussiin. Ohjekin niihin löytyi, joten neulon ne valmiiksi. Keskeneräisten kopassa oli myös kolme reikäistä lapasta parsimista odottamassa, sekä joku epämääräinen huivintekele. Nämä ovat nyt odottaneet jatkotoimenpiteitä niin monta vuotta, että loppusijoitin ne roskikseen. Jotenkin hyvä ja selkeä mieli tulee tälläisestä siivoilusta. Ufokoppaani jäi vielä kaksi isoa pinoa isoäidinneliöitä odottamaan yhdistämistä peitoksi. Miten se palojen yhdistäminen tuntuukin niin mahdottoman hankalalta? Luulisi sen nyt olevan pikkujuttu, kun kaikki palat olen virkannut valmiiksi.

Kuuntelussa minulla on Laura Honkasalon "Nuukaillen". Viihdyttävään ja mielenkiintoista asiaa. Suosittelen lämpimästi!


Ihanaa Ystävänpäivää Ystävät!

16 kommenttia:

  1. Tähän hetkeen ei elämässäni nyt sovi kirja Nuukaillen, kun yritän raaskia hävittää osan tavaroistani. Tullut nuukailtua liikaakin =)
    Kiukkusukka kuulosti niin mielenkiintoiselta että yritin löytää googlettamalla, mutta sieltä tuli vain kinkkusukka koko ajan =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuukaillen- kirjassa on hyviä neuvoja huushollin raivaukseen ja järkyttävää juttua sairaalloisesta hamstraamisesta. Ne jutut avaa silmät katselemaan omia nurkkia kriittisesti.
      Kiukkusukka on Kiukkulinnun eli Sanni Koivumäen käsinvärjäämää lankaa. Hän on myynyt lankojaa sillointällöin Etsy- kaupassaan. Kävin katsomassa, että nyt hänen kauppansa on tyhjä.

      Poista
  2. Kiitos ja hyvää ystävänpäivää Sinullekin! Blogissani hyväntekeväisyyshaaste. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kävinkin lukemassa haasteesi jo aamulla, mutta en ehtinyt kommentoida, kun avustajani tuli töihin ja aloitimme päivän puuhat.

      Poista
  3. Mulla on ollut tarkoitus saada nuo keskeneräiset pois nurkista vaan kuinkas tässä onkaan käynyt... No joo, olen mä niitä vanhoja ufoja saanut :)
    Ne Niina Laitisen v. 2016 joulukalenterisukat, viime syksyn Metsäretket, kaverin kynsikkäät - ne vihon viimeiset ja mitähän vielä. Mutta mitäs sitten. Työn alla on nyt
    - yhdet sukat Nallesta
    - yhdet sukat 7 veljeksestä
    - yhdet lapaset Hileestä
    - huivi, virkkaus, ollut kesken jo pitkään
    - vauvan haalarit
    Ja nyt tuossa vieressä on yksi Nalle-kerä ja Niina Laitisen Falls -sukkien ohje; meinasin aloittaa ne, kun ne muistuttaa toista ohjetta ja ihan vaan pitäis "kokeilla": eilen neulekerhossa tuli ystävällä ongelma jota kukaan meistä ei saanut ratkaistua :)
    Että se siitä ufojen loppuun sattamisesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän sulla loppujenlopuksi ole kauhean monta työtä kesken, kun ei ole edes yli kymmentä. Vai olitkos ihan rehellinen? 🙃
      Olisi kiva nähdä keskeneräisiäsi ja kuulla (=lukea) tarinointiasi niiden takaa. Olisko tässä postausaihe meille kummallekin?

      Poista
    2. Sait kiinni - tuosta puuttuu keskeneräiset ristipistotyöt :) Niitä on paljon...
      Mutta tuo on hyvä postausaihe, täytyypä ottaa nuo keskeneräiset huomenna päivänvalossa ja kuvata ne, näin illalla en enää viitsi kun keinovalo (energiansäästölamppu) vääristää värejä.
      Ja nyt kun kysyit, niin...saattaa tuolta muuten pari keskeneräistä, oikeasti unohtunutta löytyä :D :D

      Poista
    3. Odotan postaustasi. Saan vertaistukea tässäkin asiassa.
      Laitoin Jagulaarille eilen kysymyksen. Kiva, jos ehdit vastata.

      Poista
    4. Kävin vastaamassa, en tiedä onko siitä mitään apua :)

      Poista
    5. Kyllä vastauksestanne on apua. Kiitti!

      Poista
    6. Ole hyvä, hyvä juttu, että auttaa.

      Poista
  4. Siivoaminen aina selkeyttää elämää. Onneksi minulla ei noita keskeneräisiä paljoa lojuskele. Aina on useampi kesken, kun eri tilanteisiin tarvitsen erilaisen neuleen, mutta ei ne ufoja ole. Hissukseen valmistuvat vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on kyllä kadehdittava tilanne, kun teet aina kaikki aloittamasi käsityöt loppuun. Minulle saattaa iskeä startiitti ja aloitan kaikkea mahdollista miettimättä yhtään, huvittaako tehdä loppuun saakka. Kun ne ufoutuvat kunnolla, en enää muista, mikä siitä piti tulla, eikä ohjetta löydy mistään. Enkä tiedä, missä kohtaa olen menossa, jos ohjeen löydänkin.

      Poista
    2. Startiitti - ihana sana :) En ole tuollaista sanaa vielä kuullutkaan :D
      Mä sain ufoihin tolkun ja järjestyksen sillä, kun kerran Ikeassa käydessäni ostin minigrip -pussien kaltaisia pusseja (siis muuten samanlaisia, mutta niissä on kaksi niitä sulkijoita). Niitä on neljää eri kokoa, ja ostin kaikkia kokoja. Isoimmat on niin isoja, että niihin mahtuu aika iso käsityökin: laitoin/laitan keskeneräisen käsityön sellaiseen ohjeen kera - joskus tulostan tai otan kopion ohjeesta tai joskus kirjaan lapulle ylös, mikä ohje ja mistä se löytyy.
      Esim. ne Niina Laitisen Metsäretket ja Joulukalenterisukat, jotka mulla oli pitkään kesken, oli sellaisessa ja niissä oli laput sisällä, että mihin asti olin niitä tehnyt.
      Oli helppo jatkaa sitten kun lopulta päätin tehdä ne valmiiksi :)

      Poista
    3. Hyvä Pöllö! Kumpa aina jaksaisinkin olla noin järjestelmällinen. Nyt olen ryhdistäytynyt. Jokainen keskeneräinen käsityö on omassa projehtipussissaan. Pussissa on myös ohje, puikot, silmukkamerkit ym. tarvittavat tykötarpeet. Vielä pitäisi oppia merkkaamaan ohjeeseen, missäkohtaa olen menossa. Aina ajattelen jatkavani taas heti huomenna ja muistavani vaikka pitsikaavion kohdan. Mutta elämässä voi tulla eteen kaikenlaista, enkä jatkakaan huomenna.
      Meilläkin on noita Ikean pusseja, lähinna keittiö- ja paketointikäytössä.

      Poista
    4. Älä suotta kehu - minäkin järjestin ne vasta joulun alla, kun sain tarpeekseni siitä, kun ne pyöri aina "jaloissa". Kävin ostamassa taas kerran yhden ison korin ("eikö meillä ole ihan tarpeeksi kaikenlaisia koreja?" - Ei ole tämmöistä ja tähän tarkoitukseen.. - "Aha. No mennään sitten". Tuollainen keskustelu käytiin ennen korin ostoa :D)
      Nyt ne pysyy jotenkin järjestyksessä, mutta ei ne ufot tosiaan tunnu vähenevän yhtään, niitä vaan tulee ja tulee.... :D :D

      Poista

Avaa rohkeasti sanainen arkkusi. Kommentit piristävä aina päivääni.